NSWZ asettaa omat etunsa uima-alan etujen edelle

Ottaessaan vastaan Koninklijke Nederlandse Zwembondin (KNZB) johtajan tehtävät Aschwin Lankwarden asetti itselleen muutamia tavoitteita. Nyt muutama vuosi myöhemmin näyttää siltä, ​​ettei näitä tavoitteita ole saavutettu, ja hänen toimintansa on muun muassa johtanut hollantilaisen uinninopetuksen äärimmäiseen kahtiajakoon.

Uima-alan sidosryhmiä kohtaan omaksuttu tuhoisa asenne on saanut aikaan sen, että eri leirien välinen suuri etäisyys tuli erityisen selvästi näkyviin koronakriisin aikana. KNZB voi luottaa valtakunnalliseen tukeen. Muiden etujärjestöjen on itse selviydyttävä ja pidettävä päänsä – niin kirjaimellisesti kuin kuvaannollisestikin – veden pinnan yläpuolella.

KNZB:n yhdistävä rooli

KNZB ampuu tavoitteensa yli. Siinä missä järjestön pitäisi toimia yhdistävässä roolissa ja seistä eräänlaisena sateenvarjona kaikkien eturyhmien yläpuolella, oma etu painaa vaakakupissa enemmän kuin koko uima-alan etu. Yhdistämisen tavoite näyttää lentäneen sivuun, ja rahan ansaitseminen tuntuu ottaneen ohjat.

KNZB koronakriisin aikana

Koronakriisin aikana perustettiin projektiryhmä keskustelemaan protokollista, joita oli tarkoitus soveltaa kansallisella tasolla. KNZB oli tässä johtoasemassa ja käsitteli ongelmakenttää yhdessä seuraavien tahojen kanssa: NRZ (Nationale Raad Zwemveiligheid), WiZZ (Vereniging werkgevers in Zwembaden en Zwemscholen) ja VSG (Vereniging Sport en Gemeente). Vaikka projektiryhmä halusi antaa ulospäin sen kuvan, että kaikilla sidosryhmillä oli sama intressi ja siten yhtä suuri sananvalta, käytäntö osoittautui toisenlaiseksi.

Uimadiplomien tarjoajat kättelevät toisiaan

Useat uimadiplomien tarjoajat ovat kehittäneet oman diplomilinjansa. Tämä johtuu siitä, että KNZB:n ja NRZ:n linja ei vastaa niitä käytännönläheisempiä – ja siksi usein korkeampia – laatuvaatimuksia, joita ne itse tarjoavat. Väittämällä, että KNZB:llä ja NRZ:llä on ainoana "kansallisesti tunnustettu" diplomi, ne antavat ymmärtää, että muut diplomit eivät täyttäisi turvallisuusvaatimuksia. Lisäksi ongelmana on, että KNZB:n hallituksen jäsenillä on kaksi hattua: he eivät ole ainoastaan KNZB:n hallituksen jäseniä, vaan myös NRZ:n. KNZB haluaa myöntää tunnustuksen vasta sitten, kun NRZ saa valvoa muita alan järjestöjä. Vastaavia kytköksiä näkee myös muissa etujärjestöissä, kuten WiZZ:ssä, jonka hallituksessa istuu suuria kaupallisia toimijoita.

Kaupallisen tarjoajan kohdalla asia menisi toisin, sillä se ei pärjää, mikäli asiakas katsoo, ettei laatua toimiteta. Lisäksi KNZB:n, NRZ:n, WiZZ:n ja kumppaneiden toimintatapa lähentelee monopolistista käyttäytymistä uima-alan sisällä. Tällaisen toiminnan kielto on kirjattu jopa Euroopan lainsäädäntöön.

Oheisessa artikkelissa todetaan lisäksi, että ansaintamalli on kaikille osapuolille sitä suurempi, mitä useampi jatkaa uimista (ks. huomautus toimitukselle). Tällä tarkoitetaan luultavasti sitä, että tuetuilla järjestöillä ei ansaintamalli ole kunnossa. Kaupallisen puolen kohdalla vaihtoehtona on kirjaimellisesti innovoida tai hukkua. Kun otetaan huomioon yhä kasvava yksityisten uimakoulujen määrä, onkin syytä kysyä, missä määrin veronmaksaja on valmis maksamaan jostakin, jonka yksityissektori on mitä todennäköisimmin järjestänyt paremmin.

Tällä uima-alalla on tietenkin osa-alueita, joilla ei ole selviytymismahdollisuuksia ilman lisärahoitusta. Mutta sanotaanpa rehellisesti: tarvitseeko jokainen kunta rahaa nielevän 25- tai jopa 50-metrisen altaan? Ehkä KNZB:n tulisi keskittyä enemmän tuohon sen sijaan, että se sekaantuu alaan, jolla sillä on vähän asiantuntemusta. Neuvo istuvalle johtajalle: tartu tähän ennen kuin uinninopetukselle koituva vahinko kasvaa vielä suuremmaksi.