Z-sukupolvi kaipaa tasapainoa, mutta vesi vaatii sitoutumista

Vastine artikkeliin, joka julkaistiin lehdessä “de Ondernemer”: ‘Nuorella työntekijällä on vähemmän sydäntä työlle’ https://www.deondernemer.nl/personeel/werk-privebalans-jonge-werknemers-werkgevers-onderzoek-ipsos-io~91e02846

📍 kirjoittanut Shiva de Winter – NSWZ:n puheenjohtaja, uinnin turvallisuuden asiantuntija ja uintikouluyrittäjä

Nuorimmat sukupolvet kaipaavat joustavuutta. Työnantajat kaipaavat kasvua. Ja siinä välissä syntyy kitkaa.

AD-lehdessä julkaistiin tällä viikolla artikkeli työmarkkinoiden sukupolvikonfliktista. Nuoret etsivät merkityksellisyyttä, vapautta ja tasapainoa. Työnantajat kaipaavat sitoutumista, omistautumista ja vastuunkantoa. Törmäys on aistittavissa – myös meidän alallamme: uintiopetuksessa.

Ja juuri siellä tuo törmäys on suorastaan vaarallinen.

Sillä samalla kun me kiistelemme keskenämme työn ilosta ja itsensä kehittämisestä, altaassa makaa lapsi. Lapsi, jonka on opittava selviytymään. Lapsi, joka ei vielä tunne eroa kellumisen ja hukkumisen välillä. Lapsi, joka – olipa kuinka pieni tahansa – on täysin ryhmän edessä seisovan henkilön osaamisen, tarkkaavaisuuden ja huomion varassa.

Uintiopetus vaatii ammattitaitoa, ei mukavuudenhalua

Kirjoitin muutama viikko sitten jo näin:

“Uinninopettajana oleminen ei ole sivutyö. Ei välivuoden projekti. Ei keikkahomma. Se on ammatti. Ammatti, jonka opit märin jaloin, silmät auki ja täysin keskittyneenä vedessä olevaan lapseen.”

Silti näyttää siltä, että yhteiskunnallinen trendi – jossa nuoremman sukupolven pitää ‘tuntea’ kaikki, tasapainoilla ja annostella – on tihkumassa myös uintiopetukseen. Näemme sen riisutuissa koulutuksissa, harjoitteluissa, jotka mukautuvat ennemmin järjestelmiin kuin lapsiin, ja nuorten ohjaajien poistumisessa, jotka eivät koskaan todella oppineet ammattia.

Ja kyllä minä sen ymmärrän. Kaipuu työn ja vapaa-ajan tasapainoon, henkiseen tilaan ja merkityksellisyyteen on aitoa. Mutta joissakin ammateissa kyse ei ole sinusta. Kyse on toisesta ihmisestä.

Uintitunneilla se on kirjaimellisesti elintärkeää.

Entä jos vastuuntunto haihtuu?

De Ondernemer toteaa aivan oikein, että nuorella työntekijällä näyttää olevan ‘vähemmän sydäntä työlle’, ainakin työnantajan silmissä. Uintiopetuksessa se ei ole HR-ongelma vaan yhteiskunnallinen riski.

Jos jatkamme nuorten ohjaajien kohtelua ikään kuin uintitunti olisi täytetehtävä – jotain, mitä teet siihen asti, kunnes ‘oikea työsi’ alkaa – niin kaivamme kuoppaa, johon ei enää astu yhtään ammattilaista. Silloin lapsia ohjaa vedessä sivutyötä tekeviä opiskelijoita, jotka ovat mieluummin verkossa kuin todella läsnä, ja joille ylityöt tai ylimääräinen panostus ovat pian aivan liikaa. Silloin katoaa ammattimme ydin: kouluttaminen turvallisuuteen.

Lapsi on keskiössä – ei formaatti, ei sukupolvi

Mitä me tarvitsemme?

Koulutuksia, jotka keskittyvät käytäntöön, eivät PowerPointeihin ja verkkotapaamisiin.

Sillä uintitunneissa ei ole kyse sukupolvieroista. Uintitunneissa on kyse lapsista. Ja lapsia ei kiinnosta työn ja vapaa-ajan tasapaino tai merkityksellinen työ. Heidän on tultava turvallisiksi. Piste.

Joten kaikille nuorille työnhakijoille, kouluttajille ja päättäjille:

Jos haluat todella vaikuttaa, valitse ammatti, jossa muutat elämiä joka päivä. Jossa et työskentele tykkäysten tai ‘merkityksellisen työkokemuksen’ vuoksi, vaan siksi, että sinun läsnäolosi ratkaisee eron pelon ja luottamuksen, avuttomuuden ja selviytymisen välillä.

29 vuoden uintiopetuksen jälkeen – joista 14 vuotta uinninvalvojana metsäuimalassa – olen nähnyt kaiken. Seisoin veden äärellä, kun ensimmäiset mukavuudenhalun merkit tulivat näkyviin: nuoria, jotka mieluummin roikkuivat aidalla kuin todella valvoivat, joille ulkonäkö ja auringonotto olivat tärkeämpiä kuin turvallisuus. Silloin rappeutuminen alkoi jo. Ja nyt se uhkaa jatkua.

Sanon aina näin: 👉 Joko osaat opettaa, tai sitten et. Sitä ei opi kirjasta. Se on asenteessasi, tunteessasi, vastuunkannossasi. Kyvyssä ajatella etukäteen sen sijaan, että jäisit odottamaan.

Uinninopettajaksi ei ryhdytä itsensä vuoksi. Sen tekee toisen vuoksi. Sen lapsen vuoksi, joka juuri sillä hetkellä tarvitsee sinua täysin. Niiden vanhempien vuoksi, jotka antavat luottamuksensa sinulle. Sellaisen yhteiskunnan vuoksi, jonka on pysyttävä turvallisena maassa, joka on täynnä vettä.

Sillä uintitunti ei ole trendi. Se on välttämättömyys. Ja se vaatii ihmisiä, joilla on sydän ammatille – ei työvuorolistaa, joka sopii elämänvaiheeseesi, vaan kutsumusta, joka on suurempi kuin sinä itse.